Kokemuksia niasta

Nia-tanssijoiden palautetta

Nia on elämän kipuja parantavaa tanssia. Kiitos!

Nia on ihana tapa liikkua, koska siinä jokainen tekee omien taitojensa, voimiensa ja kykyjensä mukaan liikkeet. Jokaisen tapa liikkua on oikea, kukaan ei tule sanomaan, että teet väärin. Ohjaajan positiivisuus, valoisuus ja energisyys tarttuu osallistujiinkin. Tunnit auttavat unohtamaan arjen huolet, saa purettua negatiivisen energian pois ja mikä parasta, kunto kasvaa.

Nia on liikunnallista rentoutumista – lähtee pois kevyempänä kuin tunnille tullessa. Todella omaa aikaa.

Nian löytyminen tuntui kotiinpaluulta pitkän matkan jälkeen - siinä yhdistyy kaikki mikä tanssimisessa on itselle tärkeää ja mitä en toisaalta ollut tajunnut ikävöineeni vuosia.

Nia on liikunnan iloa ilman rajoja. Nauttimista omasta kehosta ja naiseudesta. On hyvä olla ja on riittävä ihan omana itsenään.

Ensimmäinen kerta tänään… Ihanan vapaata kaikesta pakosta ja pusertamisesta. Kerrankin tilaisuus tanssia, tehdä ja olla niin kuin hyvältä tuntuu.

Nia on vapautumista, perus- ja rotunaisen löytymistä. Sallivaa ja ymmärtävää tanssia. Liikkeen aikaansaamaa hymyä, iloa sisällä.

Nia syventää itsetuntemusta monella tasolla - sen kautta oppii vastaamaan kehonsa tarpeisiin, myös monia tunteita voi työstää tanssin avulla. Toisinaan asiat asettuvat liikkeen ja leikin avulla eikä niitä tarvitse läpikotaisin analysoida ajattelemalla ja puhumalla.

Nian harrastamisen kautta voi selvästi huomata edistymisensä ja oppimisensa. Jotain itsessä järjestäytyy uudelleen, mikä näkyy esim. siinä, että koordinaatio ja tasapaino paranevat.

Nia tarjoaa rohkeutta, sen kautta uskallan olla kropassani aidompana kuin ennen. Nia ruokkii omaa luovuutta.

Aloitettuani nian en ole kärsinyt mistään fyysisistä vaivoista, olo on ollut monella lailla hyvinvoiva.

Kiva käydä, kun ei tarvitse osata mitään hienoja liikkeitä, saa tehdä siten kun parhaalta tuntuu. Ei tule paikat kipeäksi, kun saa kuunnella kehoaan. Käy tavallisia ihmisiä, kaikennäköisiä ja –kokoisia, jokainen oman taitonsa mukaisesti. Kiva musiikki ja tunnelma!

Ihanaa niassa on, että siinä yhdistyy mielestäni feminiinisyys ja maskuliinisuus. Ei ole väliä minkälaiseksi itsensä kokee, kun voi tanssia juuri siten miten haluaa. Musiikilla on suuri merkitys, ja jo se tekee jokaisesta kerrasta erilaisen.

Nia on rentouttavaa, ihanaa, antoisaa. Nia vapauttaa mielen. Jotain mitä ilman en voisi elää!
(c)2023, All Rights Reserved